Rudolf
Uros, Varattu
Päivitetty 29.9.2007

28.9.2007: Rudolfilla on jo todella kiire löytää oma koti!

10.9.2007: Rudolf, reg nro 7070, on noin kuusi vuotias uros Tallinnan Loomade Hoiupaikissa.
Rudolf on löydetty kadulta ja toimitettu tarhalle 27.8.

Rudolf on hyvin laihassakunnossa ja arpia löytyy sieltä täältä,
mitä ilmeisemmin poika on viettänyt pidemmän aikaa kadulla.
Rudolf makaa kopissaan hiljaa muiden koirien haukkuessa ympärillä.
Pojalla on surullinen katse.
Rudolf arkailee ihmistä jonkun verran eikä luottamus ihmisiin ole pojalle itsestäänselvyys.
Kun menin Rudolfin häkkiin, katseli hän minua ensin kopistaan sen näköisenä,
että uskaltaisiko tuon ihmisen luo mennä vai ei.
Varovasti poika tuli ottamaan makkaraa kädestäni ja lopulta uskaltutui lähtemään mukaani lenkille. Lenkillä Rudolf piristyi ja innostui välillä vetämäänkin.
Pysähtyessämme nurmikolle istumaan, nautti poika selvästi saamastaan huomiosta ja rapsuttelusta.
Rudolf etsii kokenutta kotia, jossa pojalle annetaan rakkautta, rajoja ja turvallisuuden tunnetta.
Tulevan omistajan tulee olla lempeä mutta johdonmukainen.
Rudolfia ei luovuteta lapsiperheeseen. Säkä n.65 cm

Tuleva omistaja hakee Rudolfin Tallinnasta yhdistyksen avustuksella.
Kulukorvaus Rudolfista on 100€.


968045.jpg





Tutustuin Rudolfiin (nykyinen Roti) Rekku Rescue -sivujen kautta.
Aluksi olin yhteydessä Laijolan Mariin, Rudolfin yhteyshenkilöön, joka ehdotti minulle nuorta saksanpaimenkoiranarttua Suomesta. Pojun kanssa tämä saisi purkaa energiaansa, pennulla olisi koko elämä aluillaan.
Mari kuitenkin lupasi informoida asioista viikonlopun jälkeen, kun tarhalla kävisi.
Heti sunnuntaiaamupäivällä sainkin puhelua Rudolfista,
joka menisi maanantaina piikille,
ellemme voisi minkäänlaista toivoa sen tulevaisuudelle antaa.